Heikin johdolla jo puoli vuotta managementtia

Heikin johdolla jo puoli vuotta managementtia

Heikki Niemi teki muutaman vuoden tauon jälkeen paluun kiinteistökohteiden johtamisen pariin ja liittyi noste.ion vahvuuteen. Päivääkään ei Heikki ole paluutaan katunut, vaan mukavaa on ollut eQ:n kiinteistökohteita johtaessa. Kohteiden joukossa on mm. uudenveroinen toimistokiinteistö haastavalta alueelta ja arvokiinteistö omine haasteineen kantakaupungista; innolla odotamme, mitä Heikki tiimeineen saa näissä aikaan!

Noste.io:n strategiaan kuuluu palveluiden tuottaminen kiinteistönomistajille koko kiinteistösijoituksen elinkaaren ajalle. Noste.io:n palveluiden fokus on lisäarvoa tuottavissa palveluissa ja aktiivisessa kehitysotteessa kaikessa tekemisessä. Tähän liittyy myös Investment Management-palvelu, joka on noste.ion uusi viime kesänä startannut liiketoiminta. IM täydentää jo olemassa olevia noste.io:n palveluita ja mahdollistaa osaltaan entistä kokonaisvaltaisemman ja pitkäjänteisemmän otteen kiinteistöjen kehittämisessä ja kohteen johtamisessa.

Noste.io:n ensimmäiseen johdettavana olevaan kiinteistöportfolioon kuuluu eQ:n liike- ja yhteiskuntakiinteistöjen kiinteistöjä Helsingissä. eQ:n asiakkuudessa noste.io johtaa kiinteistöjen toimintoja kokonaisvaltaisesti tavoitteena kiinteistöjen arvon kehittäminen yhdessä muiden eQ:n tavoitteiden, kuten ESG ja asiakastyytyväisyys, edistämisen kanssa.

 

Lisätietoja

Heikki Niemi

Heikki Niemi

Investment Management, Liiketoimintajohtaja, Partner

+358 50 577 9288

Soita nyt